eipä ole tässä blogiin joutanut kirjoittamaan sitten viime kerran...tosin empä paljoa ole saanut aikaiseksikaan neulerintamalla. viime viikko meni siivotessa, kun oli suomen vieraita tiedossa. vieraat saapuivatkin sitte torstai-iltapäivänä, mutta emäntä oli livahtanut kouluratsastuskilpailuihin ja mikäs siellä olikaan ollessa, kirkkaassa auringon paisteessa. jonas oli tällä välin käynyt vieraidemme ja oton kanssa vätternillä "laivaristeilyllä" (sellainen pieni turistipaatti joka seilaa ympäri järveä), joten kotiuduimme melkein yhtä aikaa. viikonloppuna oli ombergin luonnonsuojelualueen, alvastran luostarin raunioiden (jossa muuten tapasimme pyhiinvaeltajien ryhmän, jonka mukana oli myös suomalaisia), vadstenan kaupungin, linnan, birgitta-luostarimuseon ja kirkon vuoro..ja kyllä sunnuntai-iltana väsytti. oli enemmän kuin mukavaa saada vieraita, mutta kaiken tämän jälkeen kaaduimme koko perhe saunan jälkeen sohvalle videota töllöttämään. jopa otto pyysi saada mennä aikaisin nukkumaan.

neuloa kerkesin ainoastaan lyhyillä automatkoilla ja iltaisin, mutta sain kuin sainkin valmiiksi linn´ille (ystävättäreni tytär) koulun päättäjäisiin hänen tilaamansa huivin. loppu langasta tekaisin hiuspannan (nämä jäi ikävä kyllä valokuvaamatta), sekä itselleni jonaksen serkun hääjuhliin samanmoisen vaalean sinisenä. lankana sirdarin dune. mielessä pyörii vielä ajatus, josko tekisin ko. langasta ponchon isoilla puikoilla...? em. langasta oli muuten pari kesäpuseron ohjetta uusimmassa modassa.

3099.jpg

illoista vielä sen verran, että kun on tottunut menemään liki pikkukakkosen (täkäläisittäin bolibomban) jälkeen nukkumaan, tuntuu yhteentoista valvominen melkoiselta urheilusuoritukselta.

viimeisen viikon aikana postilaatikkoomme putkahtivat myös netistä tilaamistani kirjoista kaksi, weekend knitting ja stitch´n bitch. nam.

3100.jpg

eilen posti vielä kantoi uusimman modan josta löytyi useampikin toteuttamisen arvoinen malli. olenkin tässä eilisen illan tutkaillut lankavarastojani, löytyisikö sieltä mitään käyttökelpoista, ettei taas tarvitsisi mennä lankakauppaan.

lankakaupasta pääsenkin taas sujuvasti siihen, että kohta olisi aika lähteä kylälle etsimään tissinpitimiä juhlaklänningiini (tulikin hankittua sellainen avokaulainen). jonas vihjasi ikävästi myös eilen, että rouvan olisi syytä harjoitella korkokengillä kävelyä ennen bileiltaa ja kehtasi vielä kysyä että milloin jalassani on viimeksi ollut jotain muuta kuin ratsastussaappaat...vaikka hyvin tietää, että on niissä päivittäin myös tavalliset tallikenkäni ;o). huomenna lähdemme siis espanjan aurinkoon joten blogiin kirjoitteluun ja sähköposteiluun yms. netissä roikkumiseen tulee pakollinen pieni tauko. toivottavasti voin korvata menettämäni "laatuajan" sikäläisissä lankakaupoissa notkumisella...(onhan siellä semmosia? onhan? onhan???)