..ja muita viritelmiä. sain siis vihdoin pääteltyä sen poncho II:n. että osaa olla tylsistyttävää puuhaa. mutta ennen ponchoja esittelen varhaisempaa, eli lomanaikuista satoa:

6857.jpg

tämä tyyny on ollut valmiina jo kauan. kauan tarkoittanee tässä tapauksessa vuosia. saamattomuuttani en vain ole saanut hankittuja nappeja (pitäisi kai sanoa "en ole löytänyt mieleisiäni nappeja", jottei minua ihan pidettäisi ihan amebana). no se liike josta löysimme ah niin ihanaisen ompelukoneeni oli myös puunappeja ja sain kuin sainkin ne vielä ommeltua paikalleen. jonaksen sanoja lainaten "eiköhän meillä ala olla jo hieman liikaa tyynyjä", löysi tämäkin paikkansa olohuoneen nojatuolista. meillä on muuten jonaksen kanssa yhteinen harrastus. hän kuskaa käsilaukkujani ja koristetyynyjä alakerran varastona toimivaan pinnasänkyyn ja minä puolestani takaisin. eilenkin palautin eteisen naulaan kolme laukkua ja kaksi vein vaatehuoneeseen. laukkujen käyttö on mielialapuuhaa, joten kaikkien ehdokkaiden tulee olla kivuttomasti saatavilla. palatakseni edelliseen, eli tyynyyn, lankana on käytetty...mmm..vuonna -98 novitan larusta ostamaani pussilankaa.

6860.jpg 

sitten tämä. bongasin porvoon lankatalon ale-korista tahitia 1€/kerä ja toteutin sen tokavikan novitan ohjetta mukaellen (novitassa paita oli tehty sellaisesta vihreästä langasta....onhan se lehtikin tuolla...jossain...).tämä on jo kolmas tahiti-tuotos joka on venynyt sieluttomasti. kahden ensimmäisen jälkeen vannoin ja vakuutin lopettavani tahitin käytön, mutta kun halvalla sai...eikä ihme...tein puserosta tosi piukean ja ajattelin sen venyvän vain sopivasti ja mitä vielä. nyt sinne mahtuu lisäkseni pari naapuriakin ja kaula-aukkoon pitänee kursia pari metriä kumilankaa (hampaiden kiristelyä), ettei sieltä tule ulos tissien lisäksi vielä mahamakkaroitakin.

6859.jpg 

tässä komeilee ponco I, johon olen erityisen tyytyväinen. kuvassa se näyttää hieman muotopuolelta, mutta sirdarin dune on niin venyvää, että päällä, ihan tosi, se näyttää tunnistettavasti poncholta. venyvyyden takia virkkasin tosin kaula-aukkoon reunuksen...

6858.jpg

ja vielä poncho II kummitytölleni. lankana sirdarin denim ultra.

nyt onkin sitten aika lähteä ostamaan tinttamarellin oveen lisää retkipatjaa. ja sitten rannalle oton kanssa kaivuuhommiin.