tänään aamulla seisoi lehdessä että meidän "kylä" (motalan kaupunki, västerin kaupunginosa) rikostilastot kesäkuukausina ovat kahdessa vuodessa liki kaksinkertaistuneet...siis mehän emme mitenkään liity asiaan vaikka täällä olemmekin tasan sen kaksi kuukautta leiriä pitäneet. mm. viime viikonloppuna oli kaksi (15 ja 23v) nuorta miestä uhanneet tappaa (leikkiä varmaan, mutta hurjaa on poikien huumori) kolme pikkupoikaa (10-12 v) elleivät nämä luovuta ensin mainituille "lördaaksguudisejaan" eli viikonloppukarkkejaan. jälkimmäisiltä oli tulla pissat housuun ja yksi oli pakoon juostessaan luullut kuolevansa hengenahdistukseen. vanhemmat oli sitten tehneet rikosilmoitukset ja nyt lehdessä surraan isoon ääneen toisen pahantekijän risaisia kotioloja.

asia mikä minua risoo vallan henkilökohtaisesti on se, että tarhalla paljastui vesivahinko ja kaikki ryhmät siirrettiin toisaalle. hyvä niin, mutta kun se toisaalla on rivari (vanha vanhainkoti) ja rivarin toisessa päässä leikkivät siis lapsosemme ja siihen loppuosaan on majoitettu narkkareita ja psyykkisesti sairaita avohoitoon. mummot siirrettiin alta karkuun jo ajat sitten kun talo on niin huonossa kunnossa. kunnanisät ovat menossa ensi viikolla "kylään hisseille" ja sanoin jonakselle, että voisit kahvipöydässä keskustella firman lisäksi myös kunnan päivähoitopolitiikasta. pahansisuista vaimoa saa käyttää tehosteena keskustelussa kuten aina ennekin.

palatakseni blogini varsinaiseen olemukseen, askartelimme oton kanssa tänään fimo-massasta helmet pukinkonttiin. värit ovat taas kerran vähän vääristyneet, kahtaa violettia ja kellervää joka loistaa pimeässä. voivat olla edukseen kummityttöni kaulassa discon neonvalojen loisteessa.

10638.jpg