ensiksi kiitos clapo-onnitteluista. pelkäsin sen olevan vähän suuritöinen, mutta vitosen puikoilla työ eteni kuin varkain. lisäksi odotin aina langan vaihtumista kuin lapsi joulupukkia....pitääkö muuten olympiatyön valmistumisesta ilmoittaa tavalla tahi toisella olympiakomitealle? entä milloin otetaan doping-testit? jään taatusti kiinni ainakin suklaasta ja pepsi maxista... noinkohan tulos mitätöidään?

nyt sitten elo tökkii. ei huvita mikään. varsinkaan eilisen jälkeen, joka oli kammo päivä miesmuistiin. otto ei halunnut jäädä kamererin asunnolle, missä perhepäivähoitajat ovat aina yhdessä keskiviikkoisin. huuto alkoi jo kotona, mutta sain sen taukoamaan kun lupasin jäädä pojan kanssa sinne hetkeksi. ryhmä oli välillä toisaalla kun kamreerin asunnolla oli vesivahinko, eikä koskaan ollut mitään ongelmaa jättää häntä sinne. tuonne on ja kun kysyn syytä minulle vastataan, että siellä on liikaa lapsia ja sinun kanssasi äiti on paljon kivempaa...juu juu.. sitten kun sanoin lähteväni kotiin siivoamaan alkoi haamuna perässäni kulkenut kolmevuotias parkumaan sydäntäraastavasti. kampesin itseni kuitenkin ulos portista, sillä ajattelin, että jos nyt annan periksi saan antaa aina. sitten hurautin autolla pois pihasta ja vilkutin urheasti vaikka itku ei ollut äiteelläkään kaukana. en normaalisti ole erityisen herkkä, mutta mitä ilmeisimmin hormonit ovat tehneet tehtävänsä. hakiessani ottoa, kertoivat tätit että olivat hilkulla soittaa minut hakemaan häntä ennen aikojaan, koska lapseni oli seisonut portilla kun suolapatsas ja ilmoittanut seisovansa kunnes äiti tulee hakemaan. sitkas lapsi. oli meinaan töröttänyt siinä sen puolitoistatuntia mikä oli ulkoiluaika, mutta sitten vilkastunut sisälle päästessään.

kotimatkalla kävin kaupassa ja kotona siivosin kunnes maha-asukki kehoitti siirtymään kutimen ja tv:n ääreen. viisas lapsi tulossa ;O). tyhmä paljon töitä tekee.

illalla oli tintin ja emmyn estetunti ja menin sitten fiksuna vaihtamaan toiset kuolaimet, ihan tavalliset nivelet kolmipalojen sijaan, mikä riitti saamaan tammani totaalisen tolaltaan. pienestä pidätteestä peli pysähtyi kuin seinään ja jäi koikkelehtimaan paikalleen. jos emmy oli vähän myöhässä esteelle tullessa, kielsi hevoni tai teki hissihypyn. minä kilkuttelin rannekkeita (uusimmasta modasta muuten, ne rowan-versiot) kunnes emmy putosi ja mulla meni puikot ja mallikerta totaalisen sekaisin. onneksi ei kuitenkaan käynyt kuinkaan. tintti laukkaili vallattomasti ympäri maneesia ja ingrid (ope) tuskastui kun se ei antanut itseään kiinni. ajattelin, että nyt on mamman parempi vyöryä areenalle ja könysin baanalle viheltäen hevoselleni joka teki 180 asteen kurvan ja laukkasi suoraan luokseni. kyllä siinä taivasteltiin tapahtunutta ja minä virnuilin sokerit taskussa, että voi olla, että pidän hevoselleni kovan kurin, mutta olen taatusti oikeudenmukainen. mainittakoon, että edelliskeskiviikkona tietä maneesille kulkivat ensin emmy ja tintti ja perässä minä ja harava.

kotiin päästyäni vääntäydyin saunan lauteille ja nautin hiljaisuudesta. autuas olotila.

tänään otto on koko päivän kotona ja minä jatkan neulomusrintamalla niiden rannekkeiden tekoa....ja lupaan kyllä vastata sähköposteihini kunhan tästä vähän virkistyn... auttaisikohan suklaa, tuo ihme-eliksiiri joka tuo avun miltei kaikkeen....?