tänään oli semmoinen päivä, jolloin olisi ollut parempi kuunnella jonasta ja pysyä kotona. ja ihan aamusta alkaen.

tinttamarelli oli ilmoitettu estehyppelöihin kumlaan ja minä oli asiaan kuuluvasti totuttanut pelin traileriin, puunannut sekä ponin että tämän varusteet niin, että tulisivat loistamaan kilpaa auringon kanssa jos nyt ei suorituksellaan niin ainakin ulkonäöllään. harjankin olin nykertänyt sievästi sykeröille ja investoinut jopa uusiin kuljetussuojiin (okei kaverit, olihan se jo aikakin...). lisäksi olin uhannut, kiristänyt ja lahjonut jonasta niin, että tämä suostui lähtemään lapsenvahdiksi mukaan kisoihin, sillä vaikken tällä kertaa ollutkaan itse kelkkomassa peliäni, en valitettavasti ole riittävän organisointikykyinen haltsatakseni yhden hysteerisen suomenhevosen, yhden villin nelivuotiaan ja yhden aina nälkäisen yksikuisen yhtä aikaa. ja viimeksi mainitunhan on suotavaa olla samassa paikassa tissieni kanssa.

lisäksi täällä on tänäviikonloppuna vetternrundan, jolloin useampi tuhat pyöräilyn harrastajaa polkee tuon about 300 km matkan järven ympäri. näitten (varsinkin paluumatkaa tavallisella naisten pyörällä tekevien) seassa onkin mukavaa sukkuloida kopin kanssa, mutta mitäpä sitä ei tekisi kun luvassa on rattoisa (?) kisapäivä.

olin jo ennen auringon nousua saanut lastattua perheeni, eväskorin ym. tarpeellisen rekvisiitan (unohtamatta kassissani köllöttävää kutaletta, jota ajattelin tikuttaa kauniissa kesäisessä auringonpaisteessa mahdollisen luppoajan aikana) , noudettua traikun tallin pihaan ja saatettua yhdessä emmyn kanssa tinttamarellin matkustuskuntoon kun paratiisiin ilmestyi kärmes.

en ymmärrä kuinka hevonen, joka vielä viime sunnuntaina seurasi minua traikkuun kun koulutettu buudeli voi muuttua täysin yhteistyöhaluttomaksi ja vieläpä uudenuutukaiset bucasin suojat kintuissaan. kiittämätön olento, olisinhan voinut kieputtaa tämän jalkoihin ne iänkaikkisen vanhat patjat ja resuiset pintelitkin.

ensin lastattiin kahden, minä ja emmy. sitten hain apuun kennethin ja loppujen lopuksi puoli kylää, mutta ei. tai kyllähän tuo junttimutteri pariin otteesees käväisi kopissa, mutta poitui alle nanosekunnin samaa tietä kun oli tullutkin. puolentoista tunnin päästä soitimme kisapaikalle, että emme taida keretä ekaan luokkaan ja kahden ja puolen tunnin kuluttua hammasta purren ilmoitin, ettemme valitettavasti tänään ilahduta suurta yleisöä läsnäolollamme.

kyllä tämä syö miestä, sillä minulla on ollut sekalainen seurakunta hevosia jo kohta 30 vuotta ja aina ne on traikkuun laitettu...saakeli.

nyt lähtisi yksi lahjakas suokki halvalla, mutta kukapa tuon riiviön ostaisi kun ei sitä saa pihasta pois. no..toisaalta eipähän tule liha loppumaan meidön grillistä tänä kesänä....