täällä blogini sivuilla meinaan. muuten taas ei. meteli kantaa taatusti kirkolle asti.

on juu ollut vähän läyhkettä, tampereen messuja, jojensuun joulumyyjäisiä, koti ja tavalliset työtkin on hoidettava ja sitten joulu.

jokavuotiseen tapaani aloin haikailemaan piparkakkutalosta. sen täydellisistä sokerikuorutuksista ja herttaisista namusista, jotka ihanaisesti somistaisivat pikku mökkiä. mutta kuinkas kävikään...

ensin tehtiin otto-oravaisen kanssa harjoittelutaikina, josta leivoimme tavan pipareita. ihahhahhaa ihhahhaa...olkaatten hyvä ja maistakaa:

1147493.jpg

taikina selätetty. ja eikun torpan kimppuun. isännälle annoin vastuunalaiseksi tehtäväksi ipanoiden kaitsemisen sillä välin kun itse liimailisin kuumalla sokerilla palat yhteen. annetun tehtävän insinööri hoiti kehnosti, ellei vallan surkeasti. neljältä seinältä tulikuumalla sokerilla vuoratun seinäkappaleen ollessa käsissäni säntäsivät em. tenavat mahaliusua keittiöön pienemmän ruvetessa parkumaan surkeasti. käänsin katseeni ja samalla lälläsin käteni kuumaan sokeriin. pari painokelvotonta sanaa. karjaisu isännälle ja helpotuksen huokaisu kun seinä säilyi ehjänä. toinen mahaliusu, miinan entistäkin surkeampi parku, horjahdus, kuuma sokeri kämmeneen ja seinä rikki. ei ollut mieli hyvä, lämmin ei hellä kun karjuin kita ammollaan jonakselle joka edelleen piti sohvaa selässään. Nyt on taas vesikellot sormissa ja kämmenessä ja taas tullut todistetuksi, että meillä ei tänäkään jouluna tehty piparitaloa. piparkakkutalon lisäksi myös joulukortit ja niitten lähettäminen mänt persiilleen kun nallepuh-osoitekirjani otti ja painui jonnekin koloon talviunosille.

naapurille kerroin surkeasti päättyneestä rakentajan urastani, vilautin vesirakkoja käpälistäni ja pyysin häntä muistuttamaan minua tapahtuneesta kun taas ensi jouluna haikailen piparitalon perään. taisi hänen käydä minua sääliksi, sillä seuraavana päivänä sain mitä ihanimman pikkumökin koristeltavaksi. Kiitos Kiitos! tosin ei tästäkään mökistä tullut gaudin kaltaista luomusta, mutta hauskaa minulla ja lapsilla kuitenkin oli.

1147551.jpg

taustalla näkyvät olut-/ viinipullot eivät tyhjentyneet sen paremmin ensimmäisen mökintekeleen aikana kuin tätäkään koristellessa ;O).

Joulupukin konttiin olen neulonut, samoin kuin messuille niin paljon, että varmaan puolet on jääneet kuvaamatta tahi punnitsematta. tässä kuitenkin muutama maarun etanapipon innoittama versio (soveltaen jälleen) ja tilaustyökissapipanen heijastimella.

1147563.jpg

painoa läjällä on noin 450g.

insinöörin pestyä angorapiponi kukkapurkinsuojukseksi, olen pahasti ollut vailla päähinettä. viime viikonloppuna aloitin kaksinkertaisesta dropsin alpacasta pipasta, jonka toissapäivänä huovutin koneessa ja eilen päähine pääsi jo koekäyttöön. lanka on enemmän kuin ihana neulottava ja niin on tuloskin.

1147573.jpg

jotain koristuksia tähän pitäisi vielä saada, mutta ensihätään välttää kyllä näinkin.

tässä olisi vielä vähän lankojen inventoimista, joulusiivoa, pakkaamista mummolan reissua varten ja kaiken sortin pikku hässäkkää, mutta taidan aloittaa joulurauhan, kaivaa kutaleen esiin ja istahtaa toviksi soffalle mussuttamaan suklaatia.

Kun taivas on tumma ja pohjoisesta tuulee, silloin enkelin tuulessa laulavan kuulee. Se lämpöä, rakkautta koteihin laulaa ja toivottaa kaikille Joulurauhaa!