saavuimme muutama viikko takaperin mummolasta ja mitä siellä postilaatikossa odottikaan???

MINÄ olin voittanut jatan blogiarpajaisissa todellisen aarteen

lontoonkielisen sukkakirjan (kyl mää ton selätän ;O)), pupu-avaimenperän joka pääsi automme duranduranII avaimeen ja ylellisen tuntuista villamokan sukkalankaa. KIITOS JATTA!

mummolareissulta ostin vitikkalan kartanosta keksipurkin -70-pinnaa hyllystä ja siitä se ajatus lähti

purkki, sakset ja tildakuvia

edestä...toi pesuaine-teksti tuli vähän ylös, mutta toisaalta purkki on kaapissa ilman kantta

ja takaa

sitten pistin motalan m-blommorista ostettuun peltisydämeen kynttilän ja ikean lasipalleroita ja ruokapöytä somistui kerrasta

toi herttaköynnöksen rimpsu on vaan rekvisiittaa, en siis aio polttaa koko mökkiä ;O).

eilen löysin jemma-nimisestä paikasta niin-ikään motalan henkkamaukasta parilla eurolla ostamani hupparin. kävi muuten tuuri. hankin vaatteen silloin kun miina ei osannut vielä edes kävellä (pakko ostaa kun halvalla sai) ja että löytyikin just nyt kun se on ihan passelin kokoinen...olis meinaan voinut käydä toisinkin... huppari oli mielestäni vähän tylsä yksinään joten jatkoin jemman kaivelua ja sieltä löytyi toissakevään sveitsinreissulta bongaamani silityskuvat (sielläkin iski sisäinen vilénini) ja silitysraudan avustuksella syntyi dinohuppari.

eilen, hyvän päivän iltana (yönä) hurautin makkaralle uuden pyhäpäähineen, mutta siitä lisää kun saan neidin ja hatun yhtä aikaa kameran eteen.

viikonloppuna rauno-miäs osallistui ensi kertaa irtohypitykseen ja hauskaa oli. tammoja tavatessa jätkä elvistelee ja leikkii isoa poikaa, mutta muutoin on niin kovin säntti jätkä.

aulikki kertoi kommentissaan tyttärensä ratsastusonnettomuudesta. hevosten kanssa kun sattuu "oikeasti", sattuu yleensä paljon ja ikävä kyllä joskus todella pahasti. nyt ratsiope sisälläni haluaa avata suunsa muutamasta lasten ratsastusharrastukseen liittyvästä asiasta, josta vanhempien pitäisi olla tietoinen ja ottaa vakavissaan. tässä vaiheessa haluan tähdentää, että tällä asialla ei ole mitään tekemistä aulikin tai hänen tyttärensä kanssa. pahoja onnettomuuksia voi sattua vaikka kaikki palikat olisivatkin kohdallaan.

ensiksi kypärä ja turvaliivi. niiden olemassaoloa tai puutetta ei ajattele ennen kuin tapahtuu ja siinä vaiheessa on hieman myöhäistä ruveta niitä kaipaamaan. turvaliivi on hieman arvokkaampi investointi, ja lapset kasvavat nopeaan, mutta onneksi monilla ratsastuskouluilla saa niitä lainata ja käytettyjä kannattaa kysellä vaikka tallien ilmoitustauluilla.

sitten ratsastuskoulun valinta. suosittelen aina srl:n (suomen ratsastajainliiton) hyväksymää ratsastuskoulua. tottahan toki liitto valvoo myös harrastetalleja, mutta ratsastuskoulut ovat suuntautuneet ratsastuksenopettamiseen ja oppimiseen ja niissä on takeena ammattitaitoinen opettaja (koulutuksen saanut ratsastuksen opettaja tai ohjaaja) ja myös hevosille on asetettu tietty taso. onhan myös ns. villejä talleja, joissa on hyvä opetus ja suhteellisen laadukas hevosmateriaali, mutta silloin herää kysymys miksei talli ole hakeutunut liiton luokitusjärjestelmän piiriin. Lisäksi opetuksen ja opetushevosten laadun arvioimiseen tarvitaan liki ammattilainen (tästä päästään asiaan perehtymättömien vanhempien käsitykseen siitä, kuka on sopiva ihminen arvioimaan opetuksen tai hevosten tasoa..älkää hyvät ihmiset uskoko jokaista, jolla on asiasta mielipide), sillä lasten itsensä mielestä mikä tahansa paikka missä vilahtaa häntäjouhi tai turpakarva on laadukas, onhan siellä hevosia ja valitettavan monen aikuisen mielestä kuka tahansa laukata osaava henkilö pystyy neuvomaan asian toiselle ja hevonen joka laukkaa, osaa laukata myös ratsastaja selässä ja ottaa tämän avut vastaan.

kolmas asia, ovat entiset ravurit. tiedän yksilöitä, jotka osaavissa käsissä ovat kilpailleet kansallisella tasolla, mutta suurin osa tuntemistani exravureista eivät ole. ne on jalostettu ja koulutettu sprinttereiksi ja tästä syystä ne ovat ratsastuskoulun opetushevosiksi mielestäni sopimattomia, sillä ratsastuskoulussa olevan hevosen tulee yhdessä opettajan kanssa opettaa ihminen ratsastamaan. ratsastustahan ei ole se se, että saa hevosen siirtymään askellajista toiseen vaan myös se, että askellajit ovat laadukkaita ja ratsastaja saa ratsun suorittamaan annettuja tehtäviä "askellajien sisällä" oli sitten kyseessä mikä tahansa ratsastuksen laji. tämä hallinta ja hienosäätö on se asia, joka tuo sekä haastetta että ennen muuta myös turvallisuutta.

neljäs asia, mikä liittyy vanhempien tietämättömyyteen ja ravihevosiin, on se, että vanhemmat ostavat lapsilleen ensimmäiseksi hevoseksi entisen juoksijan. "sanoihan se sen omistaja että tää on hyvä selästä". se että hevonen kantaa ratsastajaa on täysin eri asia kuin että se on ratsu. ravihevosen saa usein halvalla (huonon/tarkoitukseen sopimattoman hevosen elättäminen on sitten tasan yhtä kallista kuin hyvänkin), lapsi haluaa hevosta ja pahimmassa tapauksessa liikaa hevoshulluja lukeneena uskoo vakaasti, että kunhan vain tuosta hevosesta tulee hänen omansa, se muuttuu oitis maailman parhaaksi estehevoseksi, lopettaa näykkimisen, lakkaa ontumasta ja voittaa ensi vuoden horseshowssa.

totuus on valitettavasti usein tarua ihmeellisempi. vanhemmat menevät lankaan, ihmettelevät miten ratsukoulutettu hevonen maksaa monin verroin enemmän ja ajattelevat että kyllähän tämä nyt meidän maijalle riittää ja toki hän nyt sen kanssa pärjää, onhan tässä jo kolme vuotta maksettu kalliita ratsastustunteja ja että eihän tuo hankosidevammakaan nyt maata kaada.  ja sitten kun hevonen on hankittu eikä sitä viedä asumaan paikkaan, jossa ammattitaitoista ratsastusapua olisi saatavilla, on soppa valmis. parhaimmassa tapauksessa kaikki lutviutuu uomiinsa mutta pahimmassa tapauksessa sattuu, lasta alkaa pelottaa ja hän menettää hyvän harrastuksen... tai paljon paljon enemmän...

tiukkapipo lopettaa saarnansa tähän....ja lähtee pitämään ratsastustuntia ;O)