..joo. Kuvaton postaus tulossa. Ihan vaan tiedoksi.

Olen edelleen elävien kirjoissa, mutta edellisen postauksen ITTVH:n lisäksi tunnit valuvat kuin vesi hanhen selästä myös töitä tehdessä. Menin siis ja otin kaupalle näyttelypaikan yhdessä puisia keinuhevosia valmistavan ystävättäreni kanssa Mansen käsityömessuilta ja sinne olen otsa märkänä värkännyt pipasia, enkelinsiipiä, pannulappuja (kiitokset Marille avusta jo etukäteen), tonttuja ja ja ja.... Kyllähän mukaan lähtevät myös langat ja muu rekvisiitta, mutta jotain valmistakin on saatava följyyn. Kaupan  normiduunien lisäksi on ollut läjä loimia brodeerattavana ja joulupukkikin on pyytänyt pientä jeesiä aaton lahjakuorman suhteen. Lisäksi perheeseemme kuuluu edelleen kaksi villiä ipanaa ja yksi ympäri vuorokauden töitä puskeva mieshenkilö (tunnistan edelleen valokuvasta, että kyllä tuo joskus käy kotona kääntymässä...tai sitten mulla on hiton hyvä muisti) ja kiitettävästi tässä kioskissa olisi neliöitäkin siistinä pidettäväksi (mitä ei kyllä ole tapahtunut vähään aikaan..) Että missä olikaan se henkilö joka tiesi putiikin jossa kaupattiin lisätunteja vuorokauteen???

Tänään olin lisäksi rahtastamassa yhtä neljästä vuonohevosesta, jotka asuvat lähitallilla. Olen edelleen sitä mieltä, että vuonohevosesta ja ratsastuksesta ei oikein voi puhua samassa lauseessa, mutta kuitenkin.

Ensimmäinen keltaisista jota kelkoin taannoin oli oikein soiva peli. Kiltti ja lihava. Seuraava oli lihava ja antoi aina kyydit porttia kohti. Täräytti otsansa. Kiskottiin pois portilta antaakseen taas uudet kyydit. En ymmärrä eläimen logiikkaa, sillä näkihän sen nyt otsallaankin, että ei semmoisen massun kanssa ollut edes teoreettista mahdollisuutta päästä solahtamaan portin metallitankojen välistä vapauteen. Sitten tämän päiväinen otus. Suunnattoman lihava hänkin ja tunnettu siitä, että omaa vain kaksi askellajia, käynnin ja ravin vaan ei laukkaa. Siinä tyyppi töpötteli sievästi menemään kiemuroita edestakaisin kentällä, mutta vaikka kuinka koetin saada hevon kalopeeraamaan, oli tuloksena onneton viisimetrinen jonka jälkeen vipotti otus taas töppöjalkaravia. Sitten täti haki tallista liinan vakaana aikomuksenaan kevyesti piiskaa viuhauttamalla siirtää keltaisen laukkaan, palkita, toistaa ja taas palkita ja sitten kiivetä takaisin selkään karauttaakseen kuin Lucky Luke uljaalla Jolly Jumperillaan kohti auringonlaskua. Tätin ja töppöjalan suunnitelmat kuitenkin erosivat toisistaan sillä siunaaman hetkellä kun täti maiskautti hevon käyntiin ja kumartui ottamaan maasta juoksutuspiiskaa. Voi vimmattu. Kyllä töppöjalka juoksi. Juoksi (vaan ei laukannut) niin kylkimyyryä, että allekirjoittanut kuvitteli jo hetken itsensä lanaamassa kenttää, mutta koska neiti keltainen veti niin vimmatusti pyrkien pois ympyrän kaarelta, lähtivät suitset päästä. Metsästettyäni hevosen, viriteltyäni suitset takaisin päähän ja kiivettyäni lannistuneena takaisin satulaan lähdimme ystävättereni kanssa maastoon jossa siirryttyämme raviin hokasin alle nanosekunnin ravaavani eri suuntaan kun edellä menevä keltainen ja kiepautettuani töppöjalan takaisin menosuuntaan päin, muuttui eläin suolapatsaaksi. Juukeli. Ei auttaneet maiskutukset ei neuvoa-antavat, ei edes ärrän päräyttely. Hevonen oli vain tullut tulokseen, että tähän loppui eteneminen tältä päivältä. Ei auttanut muuta kun tulla alas kyydistä, hinata otus kymmenen metriä eteenpäin ja kiivetä takaisin kyytiin. Kyllä sieltä loppujenlopuksi kotiin tultiin ja vieläpä täydessä yhteisymmärryksessä hien valuessa pitkin ratsastajan selkää. Edelleen olen kyllä sitä mieltä että tämänpäiväinen kuitenkin oli mukavin lajinsa edustajista, sillä hän kuitenkin sen mitä eteni, eteni oikein mallikkaasti eli reippaasti, mutta tuntuu että revanssi on tyypistä vielä otettava.

Nyt siirryn soffalle pipasten pariin. Ipanaiset on nukkumassa ja insinööri Helsingissä, joten kyllä tässä ainakin sukkapuikot selätetään vaikka vuonohevo selviytyikin laukkaharjoituksista voittajana.