eilen oli ehkä pitkään aikaan kamalin päivä (riippuu tosin pitkälti siitä millä kamaluutta mitataan...). otto heräsi valmiiksi huonotuulisena, mutta kuin sainkin hänet aijoissa kirkon kerhon kevätjuhlaan. hakiessani hellantelttuani, kirkolla onneksi odotti noutajaansa iloinen lapsi suuren paperikassin , juhlahatun ja ilmapallon kanssa. täkäläinen kirkko on ilmeisen varoissaan, sillä kassista paljastui nooan arkki-kirja, värikynät (äiti aikoo omia kutalesuunnitteluunsa), karkkipussi ja omena.

oton ollessa kerholla olin soittanut tinttamarellille (hevonen) eläinlääkärin koska sen kaulassa oleva patti ei vieläkään ole poistunut ja sillä on ollut ne kaksi läheltä piti tukehtumista tässä kevään aikana (nykyään äitee laittaa päivä- ja iltaruoan valmiiksi myös hevoselleen). kun pääsimme kerholta kotiin, soitti elukkalääkäri että on tallilla yhden puoli kahden välillä. oli sitten puoli kaksi oton odottaessa autossa karkkipussi kourassa. tintti-hevo on superarka ja tästä syystä hieman arvaamaton, joten vältän viimeiseen asti tilannetta jossa sekä otto että hevonen ovat yhtä aikaa pihamaalla...tosin en tiedä kummalle kävisi huonommin näiden kahden kohdatessa.

sitten tuli lääkäri ja koska hevoni suhtautui ilmeisen varauksellisesti ko. henkilöön hän lykkäsi kerimislaitteen käteeni ja minä ajelin (muka) asiantuntevasti karvat pelini kaulasta ja levitin liki tuubillisen helosania ajellulle alueelle että päästiin ultraamaan. eri vaiheiden jälkeen sain diagnoosin. tyyppi jää henkiin ja patti johtui mitä luultavammin hevoseni uteliaasta luonteesta (roikkuu vapaa-aikansa sisällä ollessaan karsinan oven päällä seuraamassa tallin tapahtumia). ruokatorvi ei onneksi ollut vaurioitunut millään tapaa krafftin jumiutuessa. että se siitä. peli karsinaan ja kotia kohti nordiskaa ostamaan retkipatjoja karsinan oven pehmustamista varten. autoon päästessäni sammutin hätävilkut ja täysiä eppuja pauhaavan radion (oton käsitys hauskanpidosta) ja huomasin jättäneeni tussin auton hanskalokeroon... ja oton löytäneen sen. poika oli joutessaan sitten väritellyt repsikan penkin.....(tussi ei siis tietenkään ollut vesiliukoinen). olin valmis kuristamaan jälkikasvuni tai ainakin antamaan ensimmäiselle vastaantulijalle. tuhatta ja sataa nordiskan kautta kotiin ja kynsilakanpoistoainepullo esille (mitähän minäkin teen kynsilakan poistoaineella kun ei mulla ole kunnolla kynsiäkään...saati lakkaa). siinä sitten hinkutin vaaleansinisestä penkistä mustaa tussia irti kirosanojen tahdittamana. otto istui tuolissaan (jossa muuten istuu tästä eteenpäin aina kun on autossa, vaikka joutuisi odottamaan maailman tappiin asti) ja ihmetteli kun äiti ei ei ole iloinen vaikka hän piirsi hienon kuvan äitin auton penkkiin. ei se tussi siitä mihinkään kokonaan lähde ja vaikea mustaa on sulauttaa vaalean siniseen, mutta haalistui tuo hieman.

jonas oli tapansa mukaan puolitoista tuntia ylitöissä ja kun hän vihdoin saapui kotiin ilmoitin lähteväni saman tien tallille. niittasin retkipatjat oveen, tein iltatallin ja lähdin kotiin saapuakseni keskelle katastrofia. otto oli ollut koko ajan suunnattoman surullinen joutuessaan eroon vihaisesta äidistään ja kieltäytynyt syömään iltapalaa ja hankaloittanut muutenkin jonaksen iltaa äkäilyllään.

tänään aamulla sänkyymme kömpi iloinen ja hellyyden kipeä kolmevuotias ja minä olen viettänyt aamuni (aamupalan laiton ja tämän koneen naputtelun lisäksi) ihailemalla valmista roquetani...palat on siis valmiina tosin vielä prässäämättä, kiinnittämättä ja vaille lankojen päättelyä.

mitä tämän neulojan laihisproggikseen tulee, aamulla vaaka näytti 66,8 eli -600 gr (ajalla pe-ti). olen tyytyväinen ja kunhan saan roquen kasaan annan itselleni tautisesti extrapojoja ja painelen lankakauppaan....

vi hörs!