kotimme on pikkuhiljaa muuttumassa rauhan tyyssiasta toisen maailmansodan taistelutantereeksi...ja fuhrer(in) olen ma. olenkin siis suunnitellut tämän mentalwearin t-paidan hankintaa. rastin paikan voi jokainen päätellä itse.

vitutus_logo.jpg

näin raskauden loppumetreillä minut on vallannut niin monen tuntema pesäntekovietti. pitää tapitseerata, tehdä verhoja, ommella ja neuloa sitä sun tätä, pestä, puunata, kiillottaa jynssätä, eli ylipäätään saada tämä läävä asuttavaan kuntoon. tapetointiurakan aloitin viime viikolla makkarista, sillä haluan poistaa sieltä kaik tapetit (=neljä kerrosta), mikä osoittautuikin kuningasideaksi, sillä kahden tapettikerroksen välistä (???) löytyi seinän yhdestä kohtaa hometta (kaikki tapetit eivät siis ole poissa, joten en tiedä tuleeko kinder-yllätyksiä vielä lisääkin). eipä siis ihme, että aamuisin on nenä ollut tukkoinen ja kurkku karhea.

urakointi sujuu meikäläiseltä vähän hitaan puoleisesti syystä että on olemassa yksi otto-niminen assistentti, maha joka tuntuu jo olevan tiellä joka paikassa, sekä kodin muut arkirutiinit plus kaksi alinta tapettikerrosta, jotka ovat kovin sitkeässä. viikonloppuna sain jonaksenkin mukaan tapetinrepimiseen. tätä apua kesti noin tunnin kunnes insinööri, tuo isänmaamme toivo, pani rukkaset naulaan ja kertoi homman riittävän hänelle ja samaan hengenvetoon ilmoitti tilaavansa jonkun firman hoitamaan homman het maanantaina. MITÄ? missä on tuo suuresti hehkutettu suomalainen sisu? kysymyshän on siis VAIN tapetin repimisestä...eivätkä ne koskaan aiemminkaan ole pelkästään ajatuksen voimalla irronneet ja sitäpaitsi niiden takaisinlaittoon hänen ei tule edes osallistuman. ja firman tilaaminenhan maksaa rahaa, jonka tuhoamiseen minä keksin tuhat ja yksi parempaakin tapaa. ei käy. jatkoin uutterasti repimistä, mutta siinä vaiheessa kun jonas haki kitaran esille ja siirtyi soffalle soittelemaan, ilmestyi silmiini kuva kaikista tekemättömistä asioista ja sitten pimeni. näytelmän toisen kohtauksen ja ensimmäisen raivokohtauksen jälkeen katsoi puolisoni paremmaksi siirtyä lakaisemaan pihaa (niinkuin se olisi kaikkien tekemättömien töiden joukossa se tärkein) ja sieltä punttisalille (mitä ei tarvittaisi, jos joskus tekisi jotain ihan oikeitakin töitä)....ja mua v....utti niin, ettei veri tahtonut enää kiertää. teimme oton kanssa päärynäpiirakan ja jatkoimme repimistä. kummaa, miten kolmevuotiaasta voi olla niin paljon apua...ainakin giljoona kertaa enemmän kuin 30+ insinööristä.

tänään olemme jo puheväleissä. tosin keskustelumme rajoittui kommenteihin "soititko johonkin firmaan" - "joo" - "no?" - "tulevat katsomaan ja jättävät tarjouksen" - "johon me vastaamme kieltävästi" - "jotain kummallista ölinää, sanoista en saanut selvää". jos kaiken tuon vaivannäön jälkeen tänne tulee vielä joku jamppa heilumaan telan ja tapettiliisterin kanssa, vannon tunkevani sekä tyypin, että jonaksen sinne minne päivä ei paista.

nyt lienee parempi mennä tasaamaan verenpainetta päärynäpiirakan kanssa ja kutaista hieman.

palaamisiin.