ja perskules. sinne meni, ensimmäinen blogipäivitykseni puoleen vuoteen. bittiavaruuteen, bittiavaruusolioiden ihmeteltäväksi...saakeli...

 

olen siis hengissä...tai ainakin sinne suuntaan. elämä vain on heitellyt tässä "viime aikoina" ja olo onkin kuin lastulla laineilla. tulee aalto, joka tempaisee minut mukaansa ja juuri kun aalto on rauhoittunut tulee seuraava vieden minut taas mukanaan...pitäisi ryhdistäytyä, yrittää olla taas oman elämänsä herra...no rouva, mutta tämä pimeä ja kolea vuodenaika ei ole kaikista suotuisin ryhtiliikkeelleni. se suosii ainoastaan villasukkia, neulomuksia, takkatulta ja unta...niin ja ruokaa...ehkä sitten keväällä...sitäpaitsi tämä blogipäivitys on jo aikas saavutus.

 

pläräsin koneeni albumeita, mitä minulla on ollut aikeissa päivittää blogiin tässä kuluneena puolena vuotena, ja tässä otteita menneestä. var så god.

 

ingengör kävi joskus viime kesällä työmatkalla kiinassa, tuoden lapsille (omasta mielestään) namuja tuliaisiksi...namuja ja namuja...joopa joo

 

 

kauniit olivat pussit juu. ja keskimmäisessä todistetusti oli kuivahedelmiä, mutta nuo söötit possut ja kananpojat olivat kamalia lihapalleroita, jotka oli pakattu foliokääröihin. kysyin, mahtoiko herra ostaa namuset koiranruokahyllystä, mutta ei tuo ainakaan tunnustanut. roskiin menivät nämä "herkut".

 

miinan kanssa väänneltiin kesällä uuden kodin marjapuskiin räksänpelättimiä, joista tulikin oikei mallikkaita. tuli kirahvi

 

 

ja kana

 

 

ja hevonen

 

 

ainut heikko puoli asiassa oli vain se, että pihamme viinimarjasato rajoittui muutamaan marjaan ja höveleinä päätimme antaa ne muutamatkin räksille. toivottavasti ovat tyytyväisiä.

 

kesällä valmistuivat nämä siililapaset, sopivasti helteille tietty. ensimmäiset tekemäni sellaiset, mutta mielssäni on, että taidan tehdä itselleni samanmoiset, petroolin värisinä tosin...nam. (huom! mannekiinin tyylikäs asuvalinta :O) )

 

 

lankana joku seiskaveikka ja oisko sandnesin funny...kulutus...ken tietäis?

 

lapasten lisäksi neuloin miinalle kesäpaidan sveitsinreissulta ostamastani puuvillalangasta.

 

 

hyvä tul

 

ja liivin...onks tää liivi? noron ayasta. nopea ja helppo ja mieleinen. bueno siis tämäkin.

 

 

 mitäs muuta...mmm..

 

ex-naapurinrouvan kanssa käytiin treffaas bon jovi.

 

 

oli vuotuista ruåttinmatkaa vanhoille kotikonnuille, jolloin

 

biletettiin laivalla..

 

 

oltiin picknickillä vadstenassa luostarin rannassa...

 

 

syötiin jätskiä ullaredissa...

 

 

syssyllä, kun luonto loisti kaikissa sateenkaaren väreissä, kävin "akkojen" kans melomassa..

 

 

ja olin tosi kaukana kotoa...

 

niin, ja elämäni mies, rauno kävi pokkaamassa ypäjältä laatuarvostelusta

askellajihevosten kakkossijan, ollen paras suomessa syntynyt nelivuotias <3, mamman mukelo. kuskina hagelstamin stella.

 

ja niin, sit me muutimme. toivottavasti nyt on kyseessä tämän jätteen loppusijoituspaikka, sillä en todellakaan voi väittää pitäväni muutoista, joita nyt olemme tehneet neljän vuoden välein...ööö...yhteensä 4 kertaa. 4 x 4 = 16....16 vuotta! mihin ne ovat kadonneet??? juu, ensin muutin täältä keski-suomesta pääkaupunkiseudulle. tarkalleen ottaen isolle kirkolle helssinkiin ja sieltä sittemmin sipooseen (tätä muuttoa ei lasketa, kun se oli niin "pieni" ja "lyhyt"). sitten lähdettiin ruotsiin ja takaisin. tällä kertaa pohjois-karjalaan ja nyt sieltä takaisin keski-suomeen. ympyrä sulkeutuu, sillä ostimme vanhan kotitaloni. remppa alkaa olla finito, mutta pihamaassa on vielä ensi kesäksi puuhaa. syksyllä teimme salaojat ja voi poijjaat kuinka ipanoilla oli mukavaa. kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa...

 

 

märkää ja mäskistä ja paljon pyykkiä. ei ihme, että kuivausrumpumme sanoi sopimuksen irti ja kävi lepäämässä viikon korjaamolla. kovasti hommaa silläkin.

 

lähellä on myös liikennekaupunki, jossa eurolla saa ajella polkuautoilla.

 

 

että semmolailla. nyt kello on jo niin paljon, että on aika siirtyä levyttämään alakertaan tihun ja tuhon viereen. ne kun nukkuvat isolla petillä miun vieressä näin viikolla kun isäntä on töissä siellä em. isolla kirkolla. ja mikäs meidän on maatessa, varsinkin kun pelkään sen päivän olevan ennemmin lähellä kuin kaukana kun isompi vekara ei halua enään viereen tulla...

 

kun seuraavan kerran siivoan (ei ehkä kannata pidättää hengitystä sitä odottaessa) lupaan kulkea kameran kanssa läpi tämän asumuksen ja kertoa hieman "pikku" rempastamme ja kotimme nykytilasta...mutta siis, ensikertaan!