pävästä päivään vaan sataa ripsottelee ja silti en saa mitään järkevää aikaiseksi. paitsi hankittua tietenkin lisää lankoja. mielessä kajastaa taas jokin mukava pitsihuivi vaikka tekemättömiä töitä lojuu joka mutkassa. jennyn tilaama neuletakki on puoltatoista hihaa vaille valmis ja jostain syystä sekään ei jaksa nyt innostaa. varsinkin kun deadline on vasta syyskuussa. tulee vimmattu kiire sitten viime hetkellä. lavoldin paitakin on siinä tilassa mihin se ennen kesälomaa jäi, mutta ponco on edennyt. sisareni ihastui tuohon petroolin vihreään lankaan niin, että haluaisi siitä "jotain". nyt sitten pähkään puranko tekeleen ja teen siitä jotain leenalle pukin konttiin vai en. poncho ja huivi kun ei tullut kysymykseen. niitä hän piti jo kuulemma tarpeekseen silloin 60-70-luvulla. lisäksi tuo hiivatin ompelukone aiheuttaa mieliharmia milloin jumiutumalla tikkaamaan vimmatusti paikalleen, milloin katkaisemalla langan. ja noviisissa käyttäjässähän ei tietenkään ole mitään vikaa (hyi sille, joka kehtasi epäilläkkään).

otto huutelee alakerrasta puhaltelemaan saippuakuplia....taas. kesän parhaaksi ostokseksi onkin osoittautunut miekka, jolla saa tehtyä jättisaippuakuplia. sateen tullen katumme varmaan vaahtoaa. sen verta sinne on pudonnut saippuavettä ja -kuplia. sitten pitäisi hakea neljä kylpypyyhettä ensimmäiseen kirjontatilaukseen. saas nähdä jääkö viimeiseksi ;o) onnistun kuitenkin saattamaan kaiken sellaiseen tilaan että pyyhkeistä on tehtävä pesukintaita...

tinttamarelli on ollut varsin mukava viime aikoina. siis tämän viikon kun se on taas viettänyt ratsu- eikä villihevosen elämää, eikä tunnu suuremmin kärsivän kengättömyydestäkään (lomansa aikana jätti osan kengistään ja kavioistaan jokeen jossa kävivät juomassa). se ei ole edes vaivautunut kyttimään sen suuremmin. mitä nyt heinäsirkat pelottivat toissapäivänä. luuli vissiin kalkkarokäärmeiksi. niiden puoleisella sivulla piti kulkea kylkimyyryä toinen korva maata viistäen valmiina säntäämään pakosalle jos jossain vain vilahtaa käärmeen häntä. säälittävää. kuusisataa kiloa pelkää muutamaa grammaa.

no niin. poikani kärsivällisyys odottaa kuplantekijää alkaa olla loppu, eli palaamme astialle!

ai niin. mitä muuten sitten kun blogini tila täyttyy??? pitääkö perustaa uusi blogi vai putsata tätä vanhaa kuvista vai vai vai???