ei ole enää matalalentoa ei. mahalasku tässä tuli niin että mätkähti.

viisaana ihmisenä päätin ottaa armaan ratsuni kanssa lastausharjoituksia, kuten kaikkien itseään ja hevostaan kovasti rakastavien ihmisten kuuluukin tällaisessa tapauksessa tehdä. värväsin avuksi samaisen ystävättäreni, ohjeistin isännän syömään ja syöttämään otolle iltaruoaksi "ravitsevan" lihapiirakan (ei meillä usein lihiksiä syödä, mutta se oli lähes ainoa "ruoka" jonka kuvittelin myös jonaksen osaavan valmistaa, eli lämmittää mikrossa), otin traikun ja läksin tallille sillä asenteella, että salkkarit jää taas näkemättä. juu-u. ja mitä tekee rinsessa. menee traileriin ja kun yritämme sysiä sitä sieltä pihalle, katselee tammani minua sen näköisenä että "pitääkö täältä muka pois mennä kun ulkona sateleekin kovin ikävästi". ei kavahtanut hevo metelöintiäni potkuovien kanssa, ei taputtelua takapuoleen, ei liikuskeluani sen paremmin takana kun sivullakaan. otimme sen ulos ja laitoimme sisään ja otimme taas ulos ja minä tunsin kuinka järki pakenee päästäni ja ainut mitä pystyin ajattelemaan on pakastintamme ja sitä montako kiloa lihaa sisälle vielä mahtaa mahtua...saakeli.

nyt lähden rentoutumaan sneakkereiden seuraan, sillä hokasin, kiitos neulelistan, että jotain pitäisi kyhätä äitienpäivän lisäksi myös oton tarhan tädeille...