kummallisesti nuo rivit pompsahtelivat edellisessä postauksessani, mutten jaksa välittää....

ja sitten tarinaan, kuinka pirreä nenästä vedettiin. jonashan on nyt mäkiviikollaan ja niin on veljensäkin (tuo läpeensä rehti suomalainen miäs). hän, siis jonas reissuaa muutenkin paljon työnsä puolesta joten vaimolla on useammin kuin kerran vuodessa ulkomaalaisten käsityölehtien kiilto silmissään. useamman kuin kerran (jonaksella tapana soittaa reissuiltaan aina iltaisin) olen kehottanut armastani lähtemään tutustumaan kaupunkiin ja eritoten sen lehti- ja lankatarjontaan. ja useamman kuin kerran olen saanut vastauksen, että juuri se hotelli on keskellä teollisuusaluetta tai jossain kyläpahasessa tai turistikylässä jossa ainoa mitä myydään on postikortteja tai ylipäätään paikassa jossa lehdet ovat täysin outo käsite paikallisille asukkaille. ja mua on viety kun pässiä narussa..voi voi, kovin valitettavaa. ompa tulossa tylsä ilta kun ainut ajanviete on tehtaan piippujen savujen tuijottelu hotellihuoneen ikkunasta. pah.

tällä viikolla juttelin puhelimessa myös jonaksen veljen kanssa siippani ollessa suihkussa ja hän kertoili, kuinka kylä (tai oikeammin kaupunki) on melko suuri ja huomenna, lauantaina kun hissiliput eivät ole enää voimassa ja päivää kuitenkin jäljellä on mukava mennä katsastamaan kaupunkia ja vähän kiertelemään kaupoissa. no sehän mukavaa, ainakin mielestäni, sillä laskin yhteen yksi plus yksi, eli keskikokoisessa ranskalaiskaupungissa mitä luultavimmin asuu myös joku puikkoja heilutteleva naikkonen, eli tulisin varmastikin saamaan jonkun lehdykän tuliaisiksi.

eilen illalla juttelin jonaksen kanssa ja sanoin, että koska teillä on hyvin aikaa silloin lauantaina niin katsastappa ympärillesi, josko vaikka neulelehtiä löytyisi. ja mitä vastasikaan tuo alhainen olento. "kuule, tämä on tällainen pienenpieni turistirysä jossa myydään vaan matkamuistoja, että ei täältä kyllä mitään käsityölehtiä löydy". jaha.

vaikka olen mitä ilmeisimmin helposti vedätettävissä en kuitenkaan ole hidasjärkinen vaan totesin veljensä kertoneen jotain ihan muuta. langan toisessa päässä oli hetken hiljaista ja voin vannoa kuulleeni sivistyneen siippani suusta muljahtavan pari kirosanaa ennenkuin hän totesi "vai niin, velipoika ei sitten poikamiehenä tiedä yhtään mitään siitä, mitä reissupaikoista kannattaa kertoa ja mitä ei". jassoo. vai niin. ilmoitin hyvin selkeäkielisesti, että tästä eteenpäin en usko halaistua sanaa määränpään surkeudesta, saati tästä suunnasta on turha odottaa enää empatiaa ja sympatiaa virikkeiden tai niiden puutteen johdosta  ja että saattaa kohta olla kysyntää poikamiehille täällä motalan suunnassa, ellei ala ääni muuttumaan kellossa. lisäsin vielä, että moisesta vuosia kestäneestä huijauksesta oletan saavani vähintäänkin muutaman lehden tuomisina.

on mahtanut tyypillä olla kivaa kun aina puhelimen suljettuaan on painellut "kyläpahasen" yöhön naukkaamaan lasillisen laatuviskiä (jota ilmeisesti löytyy kyllä vaikka millaisesta loukosta, olen huomannut) ja puhumaan potaskaa muiden mahdollisesti mukana olevien kanssa.

sitten hän yritti selittää, ettei matkatavaroihin kyllä mahdu lehden lehteä, joten tylynä kehotin hankkimaan sitten vaihtoehtoisesti vaikka pari lankakerää ja survovan ne takkinsa alle olkatoppauksiksi, että näyttäisi edes vähän riskimmältä.

näin sitä elämä opettaa.